lauantai 7. syyskuuta 2013

Summa summarum



Ensimmäinen yliopistoviikko takana. Oon ollut todella väsynyt. Tällä viikolla kolmena iltana (klo 18 jälkeen) on ollut ohjelmaa, niistä kahteen osallistuin. Tiistaina nyyttäri-ilta suomen kielen fuksien kesken, ja keskiviikkona Humanistisen killan fuksi-ilta. Poistuin tosin molemmista melko aikaisin. Torstain syysrymyt jätin suoralta kädeltä väliin.

Nämä asiat ovat vituttaneet:

- Miksi kurssien piti alkaa jo ensimmäisellä viikolla? Tai vaihtoehtoisesti, miksi ohjausta ei olisi voinut järjestää etukäteen jo edellisellä viikolla? On turhauttavaa mennä istumaan luennolle, kun ei vielä tiedä yhtään mistään yhtään mitään. Ei ole tietoa esimerkiksi opintosuunnitelmasta, vaan meille on vain ilmoitettu että tälle kurssille teidän täytyy nyt heti aluksi mennä. Täytyy tehdä sellaisia asioita, joista infoa on tulossa vasta myöhemmin.
- Miksi yliopisto järjestää fuksien perehdytyspäivän Hietasaaressa, seitsemän kilometrin päässä yliopistolta, eikä järjestä sinne minkäänlaista kyyditystä? Pyöräilin sinne muutaman muun mukana jotta osasin perille, mutta kotiin piti löytää itse. Google Maps puhelimesta päälle ja ajoin pyörällä puhelin toisessa kädessä. En tietenkään muistanut ladata akkua aamulla, joten kotimatka oli melko jännittävä.
- Koko ajan pitäisi ryypätä, jos haluaa ryhmäytyä.
- Haluaisin hankkia omaksi "Iso suomen kielioppi" -kirjan, mutta kyseinen opus maksaa YLI SATA EUROA.

Näistä asioista on tullut hyvä mieli:

- Sain jo ensimmäisenä päivänä kaverin meidän pienryhmästä. Minua vuotta vanhempi tyttö, jonka kanssa tulen mainiosti toimeen. Aiotaan tavata opiskelun ulkopuolellakin.
- Olen oppinut liikkumaan yliopistolla hämmästyttävän nopeasti. Osaan suurinpiirtein kulkea humanistisella puolella ja rakennuksen keskiosassa, muualla ei oikeastaan tarvitsekaan.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Fuksifuksifuksi



No niin, olin eilen oikein urhea pieni porsas. Klo 10 oli humanistisen tiedekunnan koulutuspäällikön pitämä, noin tunnin mittainen infotilaisuus kaikille humanistifukseille. Tämän jälkeen meidän jaettiin pääaineittain pienryhmiin, meidän ryhmässä 8 henkilöä. Noin puolitoista tuntia höpöteltiin, jonka jälkeen muut meni syömään yliopiston ruokalaan, minä läksin kotiin. Ei ollut rahaa, ja minua ahdistaa syöminen vieraiden seurassa. Tänään päivä alkaa klo 12 ATK-infolla, jonka jälkeen tutustumiskierros yliopistoon. Iltapäivällä jo ensimmäinen luento! Tällä viikolla olis myös kolme erilaista fukseille suunnattua iltatapahtumaa, katsotaan mihin niistä rohkenen mennä. On luontoni vastaista mennä vapaaehtoisesti vieraiden sekaan, mutta en haluaisin jäädä kaikesta ulkopuolelle. Päätyä erakoksi, joka ei tunne yliopistolta ketään.

maanantai 2. syyskuuta 2013

"Lol apua"



Alle kaksi tuntia koulun alkuun. Hirveesti ajatuksia surraa päässä. Nyt ekalla viikolla ei kai oo muuta kuin erilaisia infotilaisuuksia, tänään tapaan muut suomen kielen opiskelijat ja meidän tutorit. Jotka on ilmeisesti kaikki mua 3-5 vuotta nuorempia. :D

Pelottaako? Pelottaa. Ahistaako? Ahistaa.